Täysi salillinen kuulijoita inspiroitui avoimen lähdekoodin teknologioista

24. touko 2017 Uutiset

Eilen järjestetty FOSS4G Finland 2017 -tapahtuma keräsi Helsinkiin suuren joukon avoimen lähdekoodin paikkatietoteknologioista kiinnostuneita.

Noin 140-henkinen yleisö sai kuulla innostavia puheenvuoroja esimerkiksi QGIS-ohjelmistosta, Oskarista sekä muista avoimista paikkatietoteknologioista ja paikkatiedon opetuksesta. Keynote-puheenvuoroissa Peter Neubauer Ruotsista esitteli Mapillary-palvelua ja Anita Graser Itävallasta kertoi QGIS-ohjelmiston kehittämisestä. Dimenteq oli mukana tapahtuman järjestelytiimissä, ja tekninen johtaja Jan Lindbom vastasi iltapäiväosuuden isännöinnistä. 

Monta tapaa osallistua QGIS-ohjelmiston kehittämiseen

Anita Graser on tutkija, yliopisto-opettaja, QGIS-ohjelmiston kehittäjä sekä OSGeo:n hallituksen jäsen, joka on myös kirjoittanut QGIS-aiheisia oppikirjoja. Puheenvuorossaan Anita muistutti, että QGIS-ohjelmiston kehittämiseen voi osallistua monella eri tapaa: raportoimalla virheistä, auttamalla käännöksissä ja dokumentaatiossa, keräämällä rahoitusta, vastaamalla käyttäjien jättämiin kysymyksiin sekä edistämällä virheiden korjaamista ja ohjelmiston kehittämistä.

Ansioitunut esiintyjäkaarti — kuvassa vasemmalta Peter Neubauer, Teemu Peltonen, Heikki Ylitalo, Kari Salovaara, Minna Ryyppö, Topi Tjukanov, Vuokko Heikinheimo, Faris Alsuhail, Pentti Saastamoinen, Saara-Maija Pakarinen, Timo Aarnio, Anita Graser ja Pekka Hurskainen.

Suomessa ei vielä ole omaa QGIS-käyttäjäyhteisöä, mutta yhteisön perustaminen voisi tuoda lisää pontta ohjelmiston kehitykseen sekä tukea käännöstyössä. “Kannustan hoitamaan ohjelmiston suomenkieliset käännökset kuntoon. QGIS-ohjelmiston käyttäjäryhmä voi todennäköisemmin laajentua, kun mahdolliset kieliesteet on poistettu”, QGIS-ohjelmiston kehittäjä Anita Graser totesi. 

Oskaria, käyttöesimerkkejä ja korkeakouluopetusta

Päivän aikana kuultiin myös muun muassa, miten Oskari-alustalle ollaan hakemassa virallista OSGeo-statusta. Lisäksi Heikki Ylitalo Dimenteqiltä näytti, miten Oskarin coreen on mahdollista kontribuoida koodia. Minna Ryyppö puolestaan esitteli Museoviraston pitkälle jalostuneita, Oskariin nojautuvia paikkatietopalveluita

Pekka Hurskainen Helsingin yliopistolta kertoi avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla toteutettavasta geoinformatiikan maisterikoulutuksesta Eritreassa. Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen etuja kehittyvienkin valtioiden näkökulmasta ovat muun muassa ilmaisuus, käyttäjäyhteisön tuki ja helppo asennus. Vuokko Heikinheimo Helsingin yliopistolta kertoi paikkatiedon ja Python-ohjelmointikielen opetuksesta. Hän mainitsi, että opetukseen tarvitaan lisää resursseja, sillä ohjelmointi kiinnostaa tällä hetkellä suuresti maantieteilijöitä. 

Tässä vain muutama nosto päivän kiinnostavasta ohjelmasta! Tapahtuman kaikki esitykset löytyvät täältä. Lämmin kiitos kaikille esiintyjille, yleisölle ja sponsoreille hienosta päivästä!